| POIKAKOTI | |
|
BJÖRN * 26.6.2008 † 13.8.2010 Björn oli monin tavoin hyvin erityinen marsu. Se oli jo poikasesta asti luottavainen ja itsenäinen, utelias ja kova huutelemaan ruuan perään. Iän myötä sen vauhti alkoi kuitenkin hiljaa hidastua ja hengitys rohista synnynnäisten epämuodostumien takia. Björnin varpaista osa olivat yhteenkasvaneita, osa taas vajaavaisia, ja sen selkäranka oli kasvanut kieroon. Lopulta Björnin tila meni niin pahaksi, että omasta päätöksestäni se vietiin lopetettavaksi. Sairastelun takaakin Björnin luonne pääsi aina pintaan ja viimeisenä aamuna se tuli vielä häkin ovelle kuikuttelemaan porkkanan perään. |
![]() |